Blogi    Uutiset, tapahtumat, tuoteuutuudet ja jutut. Garmin – maailman johtava GPS – laite valmistaja

Share on Tumblr

Leenan matkassa: Erilainen HCM

1 syyskuu 2014 @ 1:36 ap.  /


Palasin kesän vietosta Saimaan rannalta helteiseen Helsinkiin jännittävissä tunnelmissa. Yksi ajanjakso perheessämme oli päättymässä, kun Linnea-tyttäremme koulutaival oli alkamassa. Koko HCM:a edeltävä viikko menikin uusien ja kutkuttavin asioiden parissa, joten aikaa juoksun jännittämiseen ei paljon jäänyt. Tämä oli oikeastaan hyväkin, saipahan paljon muuta ajateltavaa!

Lauantai ja kisapäivä valkeni puolipilvisenä ja melko tyynenä. Lämpötila oli maratonille hyvin sopiva, pieni sadekuurojen uhka roikkui tummien pilvien muodossa taivaalla. Aamulenkki ja verryttelyt sujuivat mukavasti, vaikka jaloissa ei ihan paras tuntemus ollutkaan. Olin keventänyt harjoittelua edeltävinä päivinä mutta varsinaista tankkausta en ollut tehnyt. Kroppa tuntui kuitenkin hieman väsyneeltä ja se mietitytti ennen starttia. Myös se, että juoksumäärät neljän edeltävän viikon aikana olivat todella vähäiset, toi ylimääräistä jännitystä. Vaikka kunto tuntui hyvältä, se ei välttämättä tarkoita, että jalat kestäisivät maratonin rasituksia. Alla oli myös vain aivan muutama kovempi harjoitus, joten vauhdin ylläpitäminen tulisi olemaan haasteellista. Epävarmuus ei ole välttämättä toivotuin tunne maratonin lähtöviivalla…

Juoksu lähti takkuisesti käyntiin ja heti ensikilometreillä jalat tuntuivat väsyneiltä. Osasin odottaa sitä mutta samalla tiesin, että kunhan saisin koneen lämpenemään, juoksu saattaisi aueta. Näin onneksi kävikin. Löysin vitosen kohdalla juoksurytmin ja käskytin jalat ylläpitämään sitä. Ankkuroiduin kisan neljännelle tilalle ja lähdin tekemään suunnitellusti omaa juoksuani. Kolmen kärki, venäläinen ja kaksi kenialaista juoksijaa, saivat mennä menojaan sillä tiesin, että juoksisin itseltäni jalat alta, jos lähtisin heidän kelkkaan. Jo alkumatkasta sain todeta, että matkaa piti taivaltaa täysin yksin, sillä aivan edessäni ei ollut juoksijoita, eikä toisaalta takanakaan. Yksinäistä puurtamista siis riitti ja vauhdin pitäminen tuntui toisinaan haastavalta.

Koska kisajuoksut ovat olleet kovin vähissä, kilometrivauhdit heittelivät aika paljon. Nopein kilometri matkalla oli 27:n kilometrin kohdalla, siihen kului aikaa 3.32. Loppumatkasta vauhti puolestaan painui yli neljän minuutin kilometrillä, tästä pitivät huolen loppumatkan mäet ja tietoisuus siitä, että sijoituksista ei taisteltu vaan tavoitteena oli ainoastaan päästä maaliin.

Kannustus reitillä oli jälleen juoksun parasta antia. Sekä yleisö että kanssajuoksijat jaksoivat tsempata hurjasti ja juuri tämän tunnelman vuoksi pidän HCM:n juoksemisesta. Myös se, että reitti kulkee oman kotikaupunkini katuja, ja vielä oman asuinpaikkamme Lauttasaaren läpi kahteen kertaan, tekee reitistä itselleni tärkeän, vaikka muuten reitti on hidas ja erityisesti tänä vuonna monin paikoin huonosti merkattu ja ohjattu. Juoksin useassa kohdassa hieman harhaan ja toisinaan, esimerkiksi Länsilinkin kohdalla, aivan keskellä katsojajoukkoa, joka päästettiin reitille koikkelehtimaan. Tässä on selkeästi parantamisen paikka HCM:lla.

Tunnelma maalissa stadionilla oli taatun hyvä ja vastassa olivat perheeni lisäksi tärkeät ystävät. Elokuinen ilta-aurinko lämmitti mukavasti, kun hölkkäilin maaliin tultuani stadionin nurmikolla. Fiilikset juoksusta olivat toisaalta tyytyväiset, toisaalta ristiriitaiset. Olin koko vuoden ja kesän taistellut vammojen kanssa ja vielä kolme viikkoa ennen kisaa en pystynyt jalkaterien kipuilun vuoksi edes kävelemään kunnolla. Tahtotila juosta HCM:lla oli kuitenkin kova ja ainoa tavoitteeni oli päästä mukaan juoksuun, minkäänlaisia aika- tai sijoitustavoitteita en vähäisten juoksumäärien vuoksi voinut asettaa. Viimeiset neljä viikkoa olin päässyt juoksemaan vain muutaman kerran viikossa, joten valmistautuminen oli korvaavien harjoitusten varassa. Kuitenkaan en maalissa tuntenut iloa tai tyytyväisyyttä siitä, että olin päässyt mukaan ja jopa maaliin. Ehkä aikaisempien vuosien voitoista jääneet tuntemukset olivat vielä liian vahvoina mielessä ja mielen valtasi pieni tyhjyys. Harmitus oli kuitenkin kovin lyhytaikaista, sillä lähdimme tyttäreni ja hänen hyvän ystävänsä kanssa stadionin uumeniin sisäradalle loppuveryttelemään. Siinä yhdessä juostessa muistin, mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja lapsista huokunut liikunnan riemu asetti omat tuntemukseni oikeaan mittakaavaan. Kun sitten juoksun jälkeen talsimme perheen ja ystävien kanssa poispäin stadionilta, oli mieli jo pirteämpi ja ajatukset valoisammat. Viimeistään juoksun jälkeisenä päivänä, aamun vesijuoksusession jälkeen, Espan nurmikolla ravintolapäivän antimia nauttiessa itsensä ja vaikeuksien voittamisen tunne oli päällimmäisenä.

Hurjasti onnea vielä kaikille HCM:lla itsensä voittaneille ja kiitos huikeasta kannustuksesta reitillä!

Leena


Arkistot

17 kesäkuu 2016 @ 3:11 ap.

Triathlonistin unelmakokoonpano – Osa 2.

17 kesäkuu 2016 @ 3:05 ap.

SKG Racing alkukausi

10 toukokuu 2016 @ 1:18 ap.

Maranello Fishing Team - Bornholm 19.4. – 2.5.2016
Tilaa Blogi päivitykset

powered by Google