Pian pyörillä - Aika-ajo Belfastissa

Pari viikkoa sitten olin Belfastissa ja ajoin siellä aika-ajon. Ennen reissua Edgeen latasin Celtic Chronon reitin. Paikan päällä oli sitten helppoa löytää reitti ja päivää ennen kisaa ajoin reitin läpi. Hotellissa pystyin illalla käymään vielä kerran radan läpi mielessäni Edgen avulla. Paremmin ei kyllä kisaan voi valmistautua.

Kisakin meni yli odotusten. Lähtö tapahtuu Stormont Estate puistossa. Todella kaunis paikka ja meille kisailijoille varmasti jäi upeat muistot tästä lähtöpaikasta. Stormont Estate on Irlannin eduskuntatalo. Kuvitelkaa joskus aika-ajoa Mannerheimintiellä, jossa lähtö ja maali sijaisisi eduskuntatalon edessä.

Tässä hieno kuva aika-ajopyörästäni, Edgestä ja Stormont Estate lähtö ja maalisuorasta.

Viimeiset päivät olen päässyt nauttimaan kunnon kesäkeleistä täällä Schwarzwaldissa. Tänään ajoin 6 tuntia mäkisessä maastossa täysin uusia teitä pitkin. Kiitos Edge! Uskalsin nyt lähteä ”seikkailemaan” mustaan metsään ja luotin siihen että Edge osaa neuvoa minua kohti kotia. Löysin perille.

Yksi suosikkilenkeistäni Garmin Connect-palvelussa

Tour de Tampere ajettiin viikonloppuna - Team Garmin MTB mukana

Tamperelaisen yhteistyöseuramme, Kaupin Kanuunat Ry:n järjestämä Tour de Tampere polkaistiin edesmenneen MTB-Lohja 24h tapahtuman viikonloppuna, 26.5.2012 jo 17. kertaa.
Sää suosi kampien pyörittäjiä, päivä oli suorastaan helteinen, josta muistoksi jäi myös meidän tiimiläisillemme komeat rusketusraidat.

Kuva: Milko Konttinen

Tapahtumassa ajettiin niin reitin vaativuuden, kuin ajonopeudenkin mukaan eritasoisissa ryhmissä täysi 8-tunnin, tai puolikas, noin 5h kestänyt touri. Lisäksi tapahtumaan kuului peruspyörille ja maastoajoon tottumattomille maisematour, joka kierteli pitkin Tampereen seudun rantoja.

Kuva: Juha Autio

Team Garmin MTB osallistui tapahtumaan seitsemän polkijan voimin, joista osa toimi ryhmien vetäjinä tai apuvetäjinä. Tämän kauden uusi tiimijäsen Pasi Mäenpää veti Aktiiviryhmä 2:ta. Ryhmän alkuperäinen vastuuvetäjä ilmoitti vain 10 päivää ennen touria, että hänen sairastumisensa vuoksi Tour jää ajamatta. Toinen reitin tuntenut opas teloi itsensä 4 päivää ennen touria harjoituslenkillä ja koko ryhmän toteutuminen oli todellakin vaarassa.

Kuva: Juha Autio

Pasi kuitenkin otti reippaasti vastuuvetäjän roolin ja opasti reilun 70 kilometrin metsälenkin Garmin GPSMAP 62st -laitteen turvin, johon oli rakentanut reitin Garminin Base Camp ohjelmalla osittain ajettua träkkiä, osittain itse piirrettyä reittiä hyödyntäen. Tekniikka siis pelasti reilun 20 polkijan päivän. Olipa hyvää harjoitusta, sillä samalla laitteella tullaan tänä kesänä nuotittamaan mtbSeikkailu 2012, 7 päivän maastopyörävaellus, joka ajetaan pääosin Norjan Lapissa Finnmarkin erämaassa, mutta siitä saamme kuulla myöhemmin...

Kuva: Veijo Arponen

Terveisin

Pasi Mäenpää / Team Garmin MTB

Leenan matkassa: Onnen hetkiä, kipuilua, toivoa ja epätoivoa

Mennyt viikko on ollut treenien osalta melkoista vuoristorataa. Viime lauantaina juoksin treenimielessä Kouvolassa puolimaratonin. Olimme Saimaan rannalla mökillämme viettämässä pitkää viikonloppua, joten Kouvolaan oli mukava matka ajella kauniina lauantaiaamuna. Tavallisesti olemme kisapaikoilla koko perheen voimin mutta tällä kertaa mieheni ja tyttäreni jäivät mökille nauttimaan aurinkoisesta päivästä veneilyn ja kevätpuuhien merkeissä. Monelle naiselle ”oma aika” merkitsee shoppailua tai kahvittelua, minulle se merkitsee usein kisamatkaa tai rauhaisaa treenihetkeä. Mieluiten tosin lähden kisareissuun läheisteni kanssa mutta toisinaan reissaaminen 4-vuotiaan pikkuneidin kanssa on haastavaa, kun samaan aikaan pitäisi keskittyä kisaan ja valmistautua suoritukseen omilla rutiineilla. Pieni haastavuus ei kyllä koskaan peittoa sitä tunnetta, kun reitin varrella kuulen hennon äänen kannustavan ”hyvä Leena!” (muuten tyttäremme kutsuu minua aina äidiksi mutta kisoissa hän kannustaa minua yleensä etunimellä, varmaankin muiden esimerkin mukaisesti) ja maalissa saan halauksen Linnealtamme.

Kouvolan puolikas palveli hyvänä, kovavauhtisena harjoituksena. Juoksin koko matkan yksin, reitti kulki ties missä ja kahteen kertaan juoksin puutteellisten ja väärien ratamerkintöjen vuoksi harhaan. Ensimmäinen kerta meni kyllä omaan piikkiini, sillä lähdin jonkin matkaa edelläni juosseen miehen perään, kunnes huomasin, että emme olleet reitillä. Yritin huutaa häntä kääntymään takaisin mutta tuulen vuoksi ääneni ei hänen korviinsa kantautunut. Maalissa hän kertoi juosseensa muutaman minuutin verran harhaan. Toinen hukkareissu minulle tuli aivan maalin tuntumassa. Seurasin kuuliaisesti sinistä viivaa, joka oli koko matkan ajan toiminut kompassinani. Maalialue oli kuitenkin siirretty toiseen paikkaan mutta viiva oli jätetty katuun! No, Garminiini tuli näiden harharetkien vuoksi hieman enemmän metrejä kuin 21145 mutta maratoonarillehan se merkitsi vain hieman pidempää treeniä…Garmin tuli kyllä reitillä taas vauhdin ylläpitämisessä tarpeeseen; on haastavaa juosta täysin yksin, ilman kiriapua. Varsinkin nyt, kun kuntoni on vielä kovin keskeneräinen.

Takareisi jatkaa kipuiluaan. Ilon aihe on, että HCR:n jälkeen se oli todella pahana usean päivän ajan, nyt Kouvolan jälkeen kivut eivät olleet lainkaan yhtä pahat. Kun elää jatkuvien kipujen kanssa useita kuukausia ja jokainen otettu askel sattuu, siihen turtuu ja pienikin helpotus kipuun tuntuu voitolta ja antaa toivoa paremmasta. Tiistaina kuitenkin kivut olivat taas kovat ja lenkki sujui välillä kyynelehtien. Tullessani kotiin heitin kaikki treenivarusteet roskikseen, niin varma olin siitä, että hommasta ei tule mitään. Myöhemmin kävin kyllä ne sieltä noukkimassa takaisin. Onneksi meillä jätteet lajitellaan ahkerasti ja en käyttänyt vermeitteni loppusijoituspaikkana biojäteastiaa…

Loukkaantumisessa pahinta kipujen lisäksi on se, ettei voi harjoitella haluamallaan tavalla, eikä tehdä kropallaan sitä, mihin on tottunut. Halua olisi mutta kun ei pysty. Lisäksi jatkuva epävarmuus vamman paranemisesta ja kuntoutumisesta, kipujen kulloisestakin voimakkuudesta ja mahdollisuudesta tehdä laadukkaita harjoituksia raastavat. Monesti olen ajatellut, että olisi helpompaa, jos jalka olisi poikki, eikä sillä juostaisi. Piste. Tässä tilanteessa on kuitenkin toivoa, vaikka varmuutta kuntoutumisesta ei voi kukaan taata.

Kuntouttaminen on aikaa vievää puuhaa. Aamuin illoin ja aina ehtiessäni teen takareittä vahvistavia liikkeitä. Osan voin tehdä itse, osaan tarvitsen mieheni apua. Lisäksi olen käynyt erilaisissa hoidoissa, mm. ESWT-hoidossa. Kotona minulla on BEMER-hoitolaite, jonka kuntouttava vaikutus perustuu mikroverenkierron parantamiseen. Fysioterapeutti-mieheni hoitaa minua lisäksi esimerkiksi ultraäänellä ja manuaalisella käsittelyllä. En usko, että kovin moni urheilija Suomessa on saanut nauttia yhtä perusteellisesta ja hyvästä hoidosta kuin minä. Koska aikatauluni on hirmuisen tiukka yrittäessäni surffailla

urheilijan, lehtorin ja äidin roolien välillä, pääsemme kotona yleensä aloittamaan hoidot vasta myöhään illalla. Silloin, kun muissa perheissä ehkä avataan telkkari tai viinipullo parisuhteen hoitamisen merkeissä, meillä avataan hoitopöytä eteisen lattialle.

Kun treenikamat oli kaivettu roskiksesta, olin taas varma, että kivut hellittävät jossakin vaiheessa. Olen sanoittanut uudelleen itselleni Hectorin ”Yhtenä päivänä”-biisin kuvaamaan toivettani: ”Yhtenä päivänä kipuja enää ei ois, yhtenä päivänä kivut ois kaikki pois…”. Tänään, torstaina, juoksu oli hetkittäin lähes kivutonta ja nautin joka askeleesta! On mahtavaa, kun askel rullaa ja jokainen ajatus ei mene kipuilun tuskailuun. Nyt ehdin jopa huomata, että kevät on jo tosi pitkällä ja valkovuokot Lauttasaaren rannoilla ovat vaihtumassa kieloihin.

Hanskat eivät siis ole naulassa vaan nöyrä työ unelman eteen jatkuu edelleen. Reilun viikon kuluttua on edessä tärkeä päivä, joka kertoo paljon jalan kestävyydestä. Kunnostani tuo päivä ei tule totuutta kertomaan, koska jalka ei vielä anna juosta täysipainoisesti. Palataan siihen, kun olen asian suhteen viisaampi.

 

Terveisin

Leena Puotiniemi

 

Team Garmin MTB:n kausi avattu ja valmiina seuraaviin koitoksiin!

Team Garmin MTB -maastopyöräjoukkue on aloittanut tämän vuoden kilpailukauden. Kapteeni Lasse Leinonen kertoo, että nälkäinen joukkue on treenannut talven aikana monipuolisesti ja oheisharjoitteluna on ollut esim. murtomaahiihtoa, punttia, kuntopyörää, ja ruokavalioihin on kiinnitetty myös huomiota. Tavoitteena on kiertää kesän aikana kaikki merkittävät kansalliset MTB-kilpailut.

Joukkue pyrkii osallistumaan kauden aikana ainakin seuraaviin tapahtumiin:

- XCM-cup
- Enduro-cup
- Tahko
- Finlandia
- yms.

Harri Hakavuoren kommentit ensimmäisestä kisasta:

XCM-cup pyörähti käyntiin kylmässä kevätsäässä Hyvinkään Rajamäellä. Kova tuuli yhdessä kylmän ja sateisen ilman kanssa tekivät olosuhteet haastaviksi. Metsä oli täynnä liukkaita kiviä, kalliota ja juuria. Rataa oli aikaisemmista vuosista muutettu teknisempään suuntaan ja tämä näkyy myös tulosluettelossa. Keskeyttäneitä oli miesten sarjassa liki kolmannes matkaan lähteneistä.

Keskeyttäminen koitui myös Team Garminin kohtaloksi. Renkaan rikkoutumisesta vielä selvittiin, mutta ketjun katkeaminen lopetti toisen kuskin ajon hieman ennen 20 km rajapyykkiä. Kylmä keli puolestaan puudutti toisen kuskin lähes maaliviivalle. Leikki katkesi jatkuviin kramppeihin vain muutama kilometri ennen maalia.

Avauskisan virheistä viisastuneita suunnataan kohti Valkeakosken maratonia. Tavoitteeksi on itsevarmasti asetettu maaliin pääseminen kolmen kuskin voimin.

 

(Kuva: Antti Kuitto)

Ultrajuoksija Seppo Leinonen 60v. – Ystävyysultra

Seppo Leinonen 60v. – Ystävyysultra

Ultrajuoksija Seppo Leinonen vietti viime viikonloppuna 60-vuotispäiviään, luonnollisesti, juoksun merkeissä. Ultrajuoksun ystäviä oli ilmaantunut aamutuimaan Sepon kotikaupunkiin Lohjan Harjun urheilukentälle 60 ihmistä. Ultrajuoksu on kansainvälinen laji, joten tuttuja oli joka puolelta maailmaa. Seppo sai ystäviltään lahjaksi kaksi uutta SE:tä. Jyrki Kukko juoksi kuuden tunnin aikana radalla 81,925km ja naisista Tarja Antell 68,787km. Onnittelut! Äskettäin operoidun jalan vuoksi edelleen hieman toipilas synttärisankari hölkötteli leppoisasti 51,700km. Matkaa kertyi mukavasti, vaikka matkan varrella oli muutakin puuhaa kuin vain juoksu. Siinä vastaanotettiin onnitteluita sekä lahjoja, pysähdeltiin valokuvattavaksi ja rupateltiin tutuille mukavia. Seppo sai nautiskellen peesailla omaan vauhtiin ystäviensä rinnalla. Matkan varrella muisteltiinkin monia aiempia tapahtumia.

Seppo ultraystävien ympäröimänä.  Kuvan juoksijoiden yhteissaavutus on 42 Spartathlonia, yli 11.000km.

Seppo on urallaan osallistunut lukuisiin ultrajuoksutapahtumiin. Kenties maailman tunnetuin niistä on Spartathlon.  Se on Kreikassa järjestettävä ultrajuoksukilpailu, jonka reitti on 246 kilometriä pitkä, Ateenasta Spartaan. Juoksukilpailun aikaraja on 36 tuntia. Järjestäjät valvovat juoksun etenemistä väliaika-asemilla, joihin on ennätettävä tietyssä määräajassa, tai juoksu keskeytetään. Seppo Leinonen teki vuonna 2006 historiaa juostessaan maaliin viidennentoista kerran, joka on tapahtuman osallistumisennätys. Vuonna 1992 hän teki Spartathlonissa kovimman aikansa, 27h56min32sek. Sijoittuen samalla kilpailun kolmanneksi.

Juoksuharrastus kasvaa jatkuvasti ja maratonin suosio on Suomessakin kovempi kuin koskaan. Jokunen vuosikymmen sitten se oli käsittämättömän kova suoritus. Nyt so on isolle joukolle suomalaisia säännöllinen haaste.

Ultrajuoksu voi kestää 6h, 12h, 24h tai vaikka 6 päivää. Tavallista tallaajaa askarruttaa muutama asia. Päätimme kysyä Sepon kommentit näihin.

Maraton on ultrajuoksijalle oikeastaan ”välipala”. Miksi ihmeessä pitää juosta niin kauan ja pitkälle, eikö vähempi riitä?

”Maratonista kaikki alkoi minullakin, kertoo Seppo. Nälkä kasvoi syödessä. Tarve koetella omia rajoja, haastaa itseään, katsoa mihin pystyy. Ja kun onnistuu, niin nälkä kasvoi syödessä. Kysymys siitä, mikä on sitten paljon tai liikaa on vaikeampi kysymys. Oikeastaan se on jokaisen omasta kunnosta ja tavoitteista kiinni. Rajaa ei oikeastaan ole. Spartathlonin lisäksi on joitain muitakin todella pitkiä juoksuja, esim.  Amerikan halki juoksu. On myös kavereita jotka ovat ottaneet omaksi ilokseen ja tavoitteekseen juosta maapallon ympäri.”

Tiedetään, että kroppa mukautuu rasitukseen, mutta vaatiiko tuollaiset suoritukset juoksijalta jotain erityisominaisuuksia? Pelkkä tahdonvoima ei luultavasti ihan riitä.

”Terveet jalat ja pää, halu liikkua, säännöllinen treeni, kunnollinen pohjakunto, listaa Seppo nopeasti. Jos jaksaa juosta 20km treenissä , niin voi huoletta startata maratonille. Ympäristö ja kaverit motivoivat juoksukilpailuissa paljon.”

Entäpä varusteet ja valmistautuminen?

”Valmistautuminen on tärkeää. Jos juostaan hallissa tai rataa ympäri 24h, on syytä motivoida itsensä suoritukseen hyvin, että pää kestää, sanoo Seppo. Ensimmäiseen pitkään kisaan on syytä valmistautua erityisen perusteellisesti. Harjoittelua kevennetään hyvissä ajoin. Viikko ennen tapahtumaa runsaasti hiilareita, pari päivää ennen enää helppoja hiilareita kuten puuroa ja urheilujuomaa. Hyvät kengät ovat ensiarvoisen tärkeät. Ne eivät saa olla pakasta vedetyt. Jalkojen hoito on myös todella tärkeää. Sepon lääkkeet tähän ovat: Hierotaan vaseliinia ja oliiviöljyä jalkoihin reilusti, niin kauan kun sitä imeytyy. Ja villasukka jalkaan yöksi. Kynnet leikataan lyhyiksi. Hiertymät ovat aina ongelma. Siihen lääke on kunnon sukat, jotka eivät varmasti hierrä. Kiteyttäen siis, testatut, tutut, hyväksi havaitut juoksuvarusteet.”

Kuinka pitkälle voi juosta lepäämättä?

”6 päivän kisassa ei kukaan juokse kolmea päivää pidempään yhteen putkeen.”

Kuinka huonoon kuntoon ultrasuorituksessa menee? Mitä juoksun jälkeen?

”Se vaihtelee. Parhaimmillaan juoksua voisi jatkaa. Melko yleistä on että kropan kuivumisesta johtuen juoksija on nesteytyksessä kisan jälkeen. Matkasta ei muista kaikkea, keskittyminen ja matkan rasitukset vievät huomion. Fiilis on ailahteleva. Viimeinen vitonen on useimmiten aivan upea. Maalintulo juhlallisuuksineen on hieno. Tehtyä urakkaaa seuraa helpotus ja tyhjä olo. Koko suoritus alkaa hahmottua vasta tuntien tai päivien kuluttua.”

Suunnitelmat?

Sepon tavoitteena on juosta Unkarissa Unix six day race,  toukokuussa 2013. Paikkana Tihany, Balathon järven rannalla. http://www.unixsport.hu/48h6dayrace/therace

Sepolla on uraltaan makeita tarinoita ja mahtavia muistoja. Turha kysyä mikä niistä on paras. Sepon juoksumäärällä niitä olisi varmasti kirjaksi tai vaikka elokuvaksi asti. Juoksu jatkuu ja aika näyttää mitä ”eläkevuodet” tuovat tullessaan. Seuraamme Sepon juoksuja jatkossakin.

 

Lisää synttärifiilistelyä:

http://www.juoksufoorumi.fi/vb/content.php?192-Onneksi-olkoon-Seppo-Leinonen-60v

Onnittelut Sepolle!

 

 

Leena Puotiniemi HCR:n voittoon!

Loukkaantumisen varjostama kevät ei ole vaikuttanut Leenan vauhtiin. Viikonloppuna juostu puolimaraton Helsinki City Runnilla toi Leenalle voiton ajalla 1.18.50.

Puotiniemi kommentoi kisan jälkeen: ”Kisa sujui osaltani odotettua paremmin, siis lähinnä lähtökohdat huomioiden pystyin mukavaan vauhtiin, joten eiköhän tästä hyvä tule ajan kanssa.”

Leenan Garmin-liivi vilkkui ahkerasti talvella Paloheinän laduilla, kun harjoittelua hidastanut jalkavamma ei mahdollistanut juoksemista. Juoksijan suksi sen sijaan kulki ja kilometrejä kertyi. Pohjakunnosta on huolehdittu loukkaantumisesta huolimatta.

HCR oli tärkeä testi kesän treenejä varten, kun huippukuntoa aletaan hioa Lontooseen. ”Kisakuntoa täytyy vielä testailla ennen Lontoota, mutta nyt tuntuu mukavalta”, kertoo Leena vaatimattomaan tapaansa. Hän on nyt hyvässä vauhdissa Lontoon olympialaisia ajatellen.

Leenan kilpailusuoritus Garmin Connect-palvelussa

Annetaan Leenan vielä kertoa omin sanoin valmistautumisestaan ja itse kilpailusta

Helsinki City Run kokosi yli 15 000 juoksijaa keväisen Helsingin kaduille. Jännitystä oli ilmassa, kun kukin valmistautui tavallaan koitokseen. Monelle puolimaraton oli ensimmäinen laatuaan ja vaatetusta, tankkausta ja taktiikkaa oli mietitty tarkkaan. Itselläni lauantai alkoi viiden kilometrin aamulenkillä. Rauhallinen, muutamia vetoja sisältänyt juoksu  lauttasaaren rannoilla tuntui hieman tahmealta ja loukkaantunut jalkakin kipuili jonkin verran. Iskiashermo tuntui olevan puristuksissa ja joka askeleella kipu vihlaisi. Tähän olen talven mittaan tottunut, joten ihan vähästä en enää säikähdä ja kipukynnys on korkealla. Aamuverryttely on kisa-aamuina usein jännittävä hetki, koska silloin voi jo aistia, onko "tossu syönnillä" sinä päivänä. Aina nämä tuntemukset eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, koska joskus tahmea aamu on kääntynytkin loistavavauhtiseksi kisaksi iltapäivällä.

 
Syön aina kisäpäivinä kaurapuuroa ja niin nytkin. Koska kyseessä oli kauden avauskisani ja takana on äärimmäisen vaikea ja raskas talvi, en oikein osannut odottaa ja toivoa kisalta muuta kuin että jalka kestäisi kisan rasituksen. Kovia harjoituksia minulla ei ole takana vielä lähes ollenkaan, joten vauhtia on silloin vielä turha toivoa löytävänsä. Minunlaiseni diesel tarvitsee ehdottomasti vauhtikestävyys- ja nopeustreenejä, jotta vauhdin saa esille.
 
Oli mahtava tunne pistää tykit eli Adidaksen Adiokset jalkaan ja asettua lähtöviivalle pitkästä aikaa! Sääkin muuttui mukavan aurinkoiseksi sopivasti juoksun ajaksi. Kisa lähti hyvin käyntiin vaikka jalat eivät tuntuneet ihan omilta ja takareisikin hieman kipuili. Kymppiin tulin ajassa 36.20 (vaikka järjestäjien tulossivuilla väliaika on 38 jotakin, mutta se on mitattu puolimatkasta eli 10,5 km kohdalta) ja olin enemmän kuin tyytyväinen vauhtiin. Juoksin kuitenkin hyvin epätasaisesti ja ilman Garminiani olisi ollut todella vaikeaa pitää vauhdista kiinni. Oli upeaa juosta kellolla, johon oikeasti pystyi luottamaan, eikä tarvinnut arvailla nopeusnäytön oikeellisuutta! Minulle riitti kisan aikana näytössä tahti eli nopeus, aika ja etäisyys eli juostu matka. Tällä näytöllä pärjäsin nyt puolikkaalla mutta maratonilla keskivauhti on merkittävä tekijä.
 
Jalat painoivat jo loppumatkasta ja kovien harjoitusten puute ja iskutukseen tottumattomuus hidastivat vauhtia jonkin verran loppumatkasta, joten maaliin saavuin ajassa 1.18.50. HCR:n reitti on raskas ja mutkia on vaikka muille jakaa, joten aikaan täytyy olla tyytyväinen. Viime vuonna aikaa kului vain 40 sekuntia vähemmän ja lähtökohdat olivat täysin erilaiset; minulla oli takana jo kolme puolikasta ja paljon tehoharjoittelua. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Oli hienoa seurata oman kisan jälkeen stadionilla maaliin tulijoita ja tuuletuksia maaliviivan jälkeen! Itsensä voittaneita juoksun sankareita oli tuhansittain. Mukavaa oli myös, että sain hurjasti kannustusta reitin varrella ja stadionilla monet tulivat juttelemaan ja tsemppaamaan. Nyt vain lisää kilometrejä alle ja laatua harjoituksiin, niin eiköhän niitä tehojakin ala tästä koneesta irtoamaan! Seuraavia koitoksia odotellen...
 

Terveisin

Leena Puotiniemi

 

 

Leena Puotiniemen johdolla Lontooseen 2012

Valinta

Syyskuun lopussa juoksin Berliinissä alle Lontoon olympialaisten maratonin A-rajan. Aiemmin kesän aikana olin alittanut B-rajan kahdesti. Kilpailukauteni oli alkanut huhtikuun alussa räntäsateen keskellä ja jatkunut heräävän kevään ja lämpöisen kesän myötä useiden puolimaratonien, Kalevan kisojen ja maaottelun kymppitonnien sekä lukuisien raastavien harjoitusten kautta kohti huippukuntoa syksyllä. Kauden alussa, enkä sen kuluessakaan, voinut ikinä kuvitella, että tulisin olemaan Suomen olympiajoukkueen jäsen. Kesään mahtui kohdallani kohua Daegun MM-valintojen tiimoilta. Itse koin monella tapaa olevani kohussa ulkopuolinen mutta sain kokea, miten media toimii ja millaista on toimintakulttuuri Suomen korkeimmalla tasolla yleisurheilussa. Opettavaista kaikin puolin.

Vaikka virallinen olympiavalinta julkistettiin vasta joulukuun alussa, olin toki tietoinen tulevasta valinnasta jo aiemmin. Se, että maratonjuoksija valitaan kisoihin jo aikaisessa vaiheessa, on valmistautumisen kannalta ratkaiseva tekijä. Lajeissa, joissa karsintarajan rikkomiseen ei tarjoudu kauden aikana useita mahdollisuuksia, aikainen karsintarajan rikkominen on erityisen merkityksellistä. Henkisesti saattaa toki olla helpompaa, että valinta arvokisoihin tapahtuu vasta myöhäisemmässä vaiheessa, jolloin keskittymis- ja valmistautumisaika on lyhyt mutta intensiivinen. Nyt olen ollut melkoisessa pyörityksessä median taholta jo syyskuun lopulta lähtien ja minua on varoiteltu, että tahti tullee kiihtymään vielä kisojen lähestyessä.

 

Juoksusta ja harjoittelemisesta

Minulle juoksussa on aina ollut tärkeintä sen tuoma tunne vapaudesta; siitä, että minulla on maantietä edessäni ja jalat vievät kevyesti eteenpäin. Nautin harjoittelusta ja elän niistä hetkistä, kun tuntuu, että voisin juosta loputtomasti. Parhaita hetkiä ovat kesäpaikkamme Saimaan mäkisissä hiekkatiemaastoissa juostut kovavauhtiset pitkät lenkit. Toki nautin kilpailemisestakin mutta ne ovat vain pieniä hetkiä kaikkien niiden satojen tuntien ja tuhansien kilometrien joukossa, jotka kuluvat harjoitteluun. Voin saada hyvästä harjoituksesta aivan yhtä suuria onnistumisen elämyksiä kuin hyvin menneestä kilpailusta.

Lempiharjoitukseni on ehdottomasti pitkä, kova lenkki. Tämä tarkoittaa vauhtikestävyysalueella juostavaa 25-30 km:n lenkkiä, jossa vauhti on melko tasainen, kuitenkin loppua kohti hieman kiihtyvä. Näillä lenkeillä, yksin juostuna Garminini on ratkaisevassa roolissa. Jotta pystyisin tarkkailemaan vauhtiani ja pitämään sitä yllä, tarvitsen reaaliaikaista tietoa vauhdistani. Näissä harjoituksissa mittarini tärkeimmässä näyttötilassa on etäisyys, ajanotto sekä tahti eli nopeus. Seuraan sitä tarkasti ja säätelen harjoitustani nopeustietojen mukaan. Koska juoksu tuntuu eri päivinä erilaiselta, on äärimmäisen tärkeää saada mittarin avulla tietoa todellisesta vauhdista. Vaikka takanani on paljon harjoituskilometrejä ja tunnen vauhtini melko hyvin, yllätyn edelleen usein siitä, että toisinaan juoksu saattaa itsestä tuntua helpolta mutta vauhti kertoo muuta. Toisinaan taas juoksu saattaa tuntua tahmealta mutta mittari näyttää vauhtia kuitenkin löytyvän. Garminini ehdoton etu on sen täydellinen luotettavuus; minun ei tarvitse arvailla, näyttääkö mittari oikein vaan voin luottaa sekä etäisyyden että vauhdin mittaukseen.

Olen aina hiihtänyt paljon talvisin. Hiihto on erittäin hyvä tukilaji juoksijalle. Jalkoja on hyvä säästää juoksun aiheuttamalta kuormitukselta osan vuotta. Lisäksi hiihdossa on käytössä samat suuret lihakset kuin juoksussa ja hapenottokyky kehittyy. Vaikka en koskaan ole ollut kovin innokas kilometrien kerääjä, on tänä talvena ollut mukava seurata kertyneitä hiihtokilometrejä ja vauhteja Garminini avulla. Olen ollut loukkaantuneena tammikuun puolesta välistä saakka siten, että olen käytännössä tehnyt kaikki harjoitukset hiihtämällä. Tämä on tarkoittanut sitä, että olen hakenut mahdollisimman paljon juoksua palvelevia harjoituksia. Usein olen hiihtänyt samaa ylämäkeä ylös-alas yhä uudelleen, usein kahden ja puolen tunnin ajan. Tällainen harjoitus näyttää melko koomiselta Garmin Connectissa mutta olen toki hiihtänyt myös pidempiä peruskestävyysharjoituksia, joiden reittitietoja on ollut mukava seurata Connectin avulla. Helmikuun Finlandia-hiihto oli esimerkki tällaisesta harjoituksesta.

 

Loukkaantuminen

Kadut ovat vapautuneet lumesta ja jäästä ja juoksuhalut kasvavat valon lisääntyessä ja kevään edetessä. Tämä kevät on ollut minulle hieman erilainen kuin aiemmin, loukkaantumiseni vuoksi. On ollut uusi tilanne tehdä paljon korvaavia harjoituksia, tottua jatkuvaan kipuun ja kuntoutukseen. Raskainta on ollut se, että vamma on lähtenyt paranemaan tuskastuttavan hitaasti, eivätkä maan parhaatkaan lääkärit ole osanneet antaa takeita toipumisesta saati sen aikataulusta. Nyt, neljä viikkoa ensimmäisen kortisonipistoksen ja ankaran kuntoutuksen jälkeen tilanne näyttää lupaavalta. Olen päässyt tekemään hyviä harjoituksia juosten ja pari päivää sitten juoksin jopa yhden kovavauhtisen kympin työpaikkani Haaga-Helian amk:n businessrunissa. Oli uskomaton tunne solmia kisakenkien nauhat ja tuntea askeleen keveys kovassa vauhdissa. Toki huippukuntoon on vielä matkaa mutta onneksi Lontooseenkin on vielä lähes sata päivää aikaa. Tällä hetkellä tuntuu, että olen voittamassa taistelun ja pääsemässä nauttimaan harjoittelusta ja aikanaan myös kisoista.

Garminini on ollut ratkaisevassa roolissa tämän talven ja kevään aikana harjoittelussani. Kun talvella, vammani ollessa pahimmillaan yritin juosta, kertoi kelloni, että en vauhdeissa päässyt edes kuuden minuutin kilometrivauhteihin. Silloin tajusin, että juoksua ei kovien kipujen sekä olemattoman vauhdin vuoksi  ollut järkevää jatkaa vaan vähäinenkin juoksu tuli korvata muilla harjoituksilla, kuten hiihdolla ja vesijuoksulla. Viimeisen kuukauden aikana, kun vähitellen olen päässyt juoksemaan, on ollut hienoa seurata kellosta, kuinka harjoitusvauhdit ovat koko ajan kohentuneet ja sykkeet harjoituksen aikana ovat palautumassa normaalille tasolle. Olen saanut valtavasti lisää motivaatiota sekä uskoa vammasta selviämiseen harjoitusvauhteja ja sykkeitä seuraamalla. Kun on usean kuukauden ajan juoksematta, ei pelkkä oman kehon kuuntelu riitä kertomaan totuutta vauhdeista, koska juoksutuntuma on kadoksissa. Silloin apuun tulee totuudenmukainen, armoton ja lahjomaton Garminini.

 

Vauhti kiihtyy, unelma elää

Tänään, 28.4., juoksin puoleen vuoteen  parhaimman ja merkityksellisimmän harjoitukseni Saimaan mäkisillä hiekkateillä. Minulle kovat, pitkät harjoitukset ovat kilpailujen ohella kertoneet totuuden sen hetkisestä kunnostani. Pitkän kuntouttamisen, varovaisesti aloitetun juoksuharjoittelun ja puuduttavien vesijuoksutreenien jälkeen tunnen taas pikku hiljaa pystyväni harjoittelemaan sillä tasolla, johon olen tottunut. Viikon kuluttua, 5.5., toivon olevani lähtöviivalla HCR:ssa. Vaikka huippukunnosta ollaan vielä kaukana, kertonee tuo kisa sen, missä mennään ja mihin suuntaan harjoittelua tulee ohjata seuraavina viikkoina. Keväisissä maastoissa juoksee ensi viikonloppuna monta itsensä voittajaa, joille maalintulo stadionille on ikimuistoinen hetki. Vaikka itse olen maratonportista jo usean kerran saapunut maalia kohti, viimeksi elokuussa Helsinki City Marathonin ja SM-maratonin voittajana, tulee ensi viikon HCR:n maaliintulo painumaan varmasti mieleeni. Silloin tiedän, että jalkani kestää taas juoksemista ja unelma Lontoon olympiamaratonista elää vahvana vaikka mennyt talvi oli sen jo musertaa. Uskon, että vastoinkäymiset ovat tehneet minusta ihmisenä ja urheilijana entistä vahvemman. Tälle vahvuudelle on käyttöä raastavassa lajissani, jossa koetellaan fyysisiä ja henkisiä rajoja.

 

Terveisin

Leena Puotiniemi

 

 

Pia ja Garmin matkalla kohti Lontoota 2012

 

Matka Thamesin rannalle lyhenee päivä päivältä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ajaa sinne asti pyörällä. Yhdessä Garmin Suomi Oy:n kanssa päätimme mahdollistaa teille jokaiselle mahdollisuuden liittyä seuraani. Määränpäänä on Lontoon Olympiakisat.

Minulle laite tuo uutta lisää harjoitteluun ja samalla te voitte seurata miten valmistaudun kisoihin ja etenkin missä päin Eurooppaa minä liikun.

Ensimmäinen ajettu lenkki Garmin Edgellä ajoin Saksan Baden Württembergissä. Lenkki on tyypillinen ”talvi ja kevät lenkki”, jolloin ajetaan tasamaalla koska säät eivät vielä salli ajamista mäkisessä maastossa. Kunhan sää tästä kevään aikana lämpenee niin vien teidät Schwarzwaldin upeisiin maisemiin.

Toivotan mielenkiintoisia ajohetkiä kanssani matkalla kohti Lontoota!

Terv.

Pia Sundstedt

Garmin 2011 kuvastot julkaistu

Olemme julkaisseet kauden 2011 kuvastot autoilu-, veneily-, ulkoilu- ja urheilulaitteista.

Tutustu kuvastoihin alla olevista linkeistä.

   Autonavigointi

      Marine A (laitteet)           Marine B (kartat / taulukot)

          Outdoor                            Fitness

VO2 tuottaja/juontaja Teemu Virtanen on hiihtänyt uuden 24h hiihdon ME:n!

  

Uusi vuorokauden hiihdon maailmanennätys on nyt 433,459 km ja sen haltijana on Teemu Virtanen. Teemu hiihti ennätyksen Kuortaneen urheiluopiston hileladulla. Vauhtia piti yllä Garmin Forerunner 310XT ranneGPS joka oli myös ennatysmatkan virallinen mittalaite. VO2 kooste hiihdosta ke 23.12.2010 klo 18.30. Raportti hiihdosta kuvien kera tästä linkistä!