Blogi    Uutiset, tapahtumat, tuoteuutuudet ja jutut. Garmin – maailman johtava GPS – laite valmistaja

Share on Tumblr

Seikkailu-urheilun World Series -kilpailu Raid in France 29.8.-4.9.2011

26 maaliskuu 2012 @ 2:22 ap.  / Polulla /


Seikkailu-urheilun World Series -kilpailu Raid in France 29.8.-4.9.2011

Team Garmin Adventure osallistui elokuun lopussa ArWorldSeries-sarjan Raid in France-kilpailuun Ranskan kaakkois-kulmassa Buis Les Baronniesin pikkukaupungissa. Joukkueessa kisasivat Juha Lehtonen (kapteeni), Mika Lehtonen, Laura Salminen ja Mikko Kolehmainen. Huoltajia ei tällä kertaa sallittu mukaan, vaan järjestäjät hoitivat kalustosiirtelyt.

Ennakkotietojen perusteella kisasta odotettiin raskasta ja vaativaa. Ruokahuoltoa tultaisiin näkemään kisan aikana vain pari kertaa, joten olisimme kisan Back to nature -teeman mukaisesti luonnon armoilla. Mukaan otettaisiin siis ruokaa reiluksi vuorokaudeksi kerrallaan ja vettä sitä mukaa mistä sitä saataisiin. Lajeina olisi pyöräily, melonta, trekkaus, caving, canyoning ja köysitehtävät.

Varustetarkistuksista päästiin läpi ilman suurempia ongelmia. Keittimen kaasut saatiin tosin hankittua useamman tunnin shoppauskierroksen jälkeen ja jumarointisetin (nousukahvojen) toimivuudesta käytiin väittelyä epämääräisellä ranskan ja englannin sekoituksella kiipeilyoppaiden kanssa. Etukäteen oli jo tiedossa, ettei tiedonkulku kisassa tulisi olemaan helppoa, koska järjestäjien englanninkielinen tiedotus oli surkeaa. Karttoja tai reittikirjoja jaettiin vasta lähdössä ja matkan varrella, joten reittiä ei päässyt etukäteen suunnittelemaan. Etukäteen jaetuista osuuskaavioista kuitenkin selvisi, että osuudet tulisivat olemaan matkallisesti melko lyhyitä ja nousulla mässäiltäisiin kunnolla.

Varusteet saatiin pakattua helposti lajikasseihin ja kahteen huoltotynnyriin. Yhden tynnyrin paino oli rajattu 50 kiloon, mutta pakattuamme vaihtovaatteet ja ruuat niihin meillä oli vielä lähes 30 kiloa kapasiteettia. Ostimme tynnyreihin sitten parikymmentä isoa vesipulloa. Ruuaksi oli lähinnä geelejä, energiapatukoita, suklaata, karkkeja ja yksittäispakattuja leivonnaisia. Vaatteita ei juurikaan tultaisi tarvitsemaan, tynnyrithän nähtäisiin vain kahdesti.

Kisa-aamuna kilpailijat, kaikkiaan 48 nelihenkistä joukkuetta, pakattiin melontavarusteiden ja kisareppujen kanssa busseihin ja kuljetettiin parin tunnin ajomatkan päähän. Lähtöpaikalla oli aikaa viritellä varusteet kiinni kajakkeihin ja antaa pari haastattelua paikalliselle televisiolle ja syödä loput matkaeväät pois.

Kajakit
Heti startin jälkeinen suma. Kuva/kuvaaja: Raid in France/Jean-Jacques Raynal.

Itse kisa starttasi massalähtönä meloen keskeltä jokea. Noin sata sit-on-top -kaksikkoa samassa rytinässä ei ollut kovin onnistunut ratkaisu järjestäjältä. Onneksi melojen osalta ei tullut hajontaa, eikä ainakaan meidän tiimistä kukaan saanut muiden meloista osumia. Lyhyen melonnan jälkeen oli luvassa kantopätkä, jossa jouduttiin odottelemaan viitisen minuuttia, kun järjestäjät laskivat yksitellen kajakkeja jyrkästä penkasta alas. Melonnan loppu oli helppoa leveässä joessa alavirtaan melomista, josta jatkettiin 3km juoksuosuudella pientä puroa ylävirtaan ja vaihtoon. Tässä vaiheessa olimme noin yhdeksänsiä.

Ensimmäisen pyöräilyn vaihdossa järjestäjät ilmoittivat, että meille tulee aikasakko, koska pyöräkassissa oli tyhjiä juomapulloja. Eipä tästäkään kiellosta ottanut tolkkua säännöistä, mutta samainen sakko oli tullut mm. MerrelMultimaniallekin täysistä juomapulloista, joka taas oli selvästi kiellettyä. Saatu vartin sakko kärsittiin pyöräilyn puolivälin rastilla pimeyden juuri laskeutuessa, joten siinä oli hyvin aikaa viritellä valot kypärään, syödä ja kinata järjestäjän kanssa sakon oikeellisuudesta. Kyseisiä pulloja ei saatu käyttää enää loppukisan aikana.

Jo ensimmäinen pyöräily näytti kisan todellisen luonteen - takaisin luontoon. Lähes kaikki asfalttitiet olivat kiellettyinä reittikirjassa ja käytettävät polut olivat usein niin jyrkkiä, ettei ajaminen onnistunut. Maisemat olivat kuitenkin todella hulppeita, vuoristoniittyjä ja harjanteita mentiin ylös ja alas hieman yli omankin tarpeen.

Yön pyöräilyssä pääsimme tutustumaan ranskalaisen VTT:n (Velo Tout Terrain = joka maaston pyöräily) hienouksiin, kuten pyöräcanyoningiin. Reittikirja ohjeisti menemään rastille seuraamalla puroa. Puron penkat nousivat pian parinkymmenen metrin korkuisiksi, joten ainoa kulku-ura oli jatkuvasti kapeneva puro. Kartasta ei ilmennyt kaikkia sivuhaaroja, joten seikkailimme väärässä kanjonin haarassa reilun tunnin. Lopulta löysimme oikeaan haaraan ja löysimme rastin kukkulan rinteestä. Kuulemma ranskalainen Lafuma oli hakenut rastia yli kuusi tuntia.

Kartta
Rastiväli B9-B10 oli vaikea. Valkoiselta tieltä löysi helposti oikean puronuoman, mutta sen jälkeen mitään kartassa esiintyvää ei sitten näkynytkään. Karttaan merkityt niityt olivat umpeenkasvaneita metsiä ja kulkeminen haastavaa ylävirtaan. Sääliksi kävi pyöriä.

Pyöräilyn loppu oli enimmäkseen pyörän kantamista. Rinteessä kiemurteleva polku oli niin kapea, ettei pyöräilijä ja pyörä mahtuneet rinnakkain samalle polulle ja pienellä ajovirheellä olisi päätynyt kymmenkunta metriä alemmaksi.

Aamun valjetessa vaihdoimme trekking+canyoning -osuudelle, joka alkoi jyrkällä pusikkorinteellä. Yhdellä rastilla oli caving-osuus, jossa aika pysäytettiin puoleksitoista tunniksi. Kenelläkään meistä ei ollut mitään kokemusta luolapuuhista, joten spesiaalikarttaa jouduttiin hieman ihmettelemään.

Luola1 

Luolasto ei ollut kovin miellyttävä paikka, mm. siksi että kypäräkin jäi parista kohtaa kiinni reitin ollessa kapeimmillaan 25cm leveä. Kuva/kuvaaja: Raid in France/Jean-Jacques Raynal.

Laura
Laura nukkuu mukavat 45min luolasuunnistuksen jälkeen. Kuva/kuvaaja: Raid in France/Jean-Jacques Raynal. 

 

Lopulta löysimme kuitenkin luolastosta rastin ja uloskäynnin noin kolmessa vartissa ja ehdimme vielä nukkumaan ennen pakollisen tauon loppumista. Canyoningin lähtö vaikutti tavanomaiselta purossa rymyämiseltä, mutta yllättäen kanjoni muuttui todella syväksi ja vaikuttavaksi. Vettä oli enimmillään napaan asti ja köysilaskeutumiset olivat helppoja, vaikka järjestäjät olivat käyttäneet dynaamisia, joustavia köysiä reitin rakentamiseen. Joustava köysi märkänä ei ole niitä turvallisimpia.

Pääsimme taas pyöräilemään, mutta ilmeisesti järjestäjä oli tehnyt virheen reittikirjan suunnittelussa, kun saimme ajaa jopa useamman kilometrin asfaltilla. Tein myös pienen suunnistusvirheen, kun lähdin nousemaan karttaan merkityn polun suuntaista tieuraa harjanteelta, jolta polku oli merkitty lähteväksi. Tie johti meidät liian ylös rinteille, joten jouduimme ajamaan vuoristoniittyjä sivusuunnassa päästäksemme oikealle polulle.

Pyörä
Tyypillistä pyöräilyä. Kuva/kuvaaja: Raid in France/Jean-Jacques Raynal.

Saavuimme vaihtoon pimeän laskeutuessa, ja meille kerrottiin että olimme jo neljänsiä. Päätimme nukkua pakollista unta pari tuntia. Mukana ei tietenkään ollut makuualustoja, joten heräilimme sitten kylmänkouristuksiin. Ylämäkeen trekatessa tuli taas lämmin hetkeksi, kunnes nousimme tuuliselle vuorenhuipulle, jossa joutui työskentelemään pysyäkseen pystyssä. Rastin 15 cut-offiin ehdimme hyvin, parin tunnin erolla. Alle kymmenen joukkuetta selviytyi tästä ensimmäisestä aikarajasta.

Cut-offiin ehtiminen ratkaisi sen, että pääsimme trekkaamaan irtokivirinteitä kilometritolkulla ylös, alas ja sivusuunnassa. Pimeydessä näkökentän ollessa hyvin rajoitettu emme nähneet parhaita reittejä, joten päädyimme tulemaan rastille hienoa irtokivirinnettä sivusuunnassa. Kiveä liukui jalkojen alta sitä mukaa kun niiden päälle astui. Rastimies kertoi, ettei samaa reittiä ollut tullut kuin Quechuan joukkue (tuleva kilpailun voittaja). Pohtiessamme reittiä seuraavalle rastille harjanteita pitkin, rastimies totesi reitin olevan “very difficult”. Lähdimme silti harjanteille, koska reitti oli paljon lyhyempi ja nousua kertyi paljon vähemmän. Eräässä laaksossa olisimme päässeet laskeutumaan irtokivirinnettä polulle, mutta jatkoimme silti kohti harjanteen päätyä mennäksemme suoraan rastille… kunnes eteemme aukeni kartassa näkymättömät jyrkänteet, joille ei ollut asiaa ilman kiipeilyvarusteita. Palasimme takaisin vartin verran ja alastuloreitti löytyi lopulta edellä mainitusta irtokivirinteestä. Jotain tästä opittiin: kun paikallinen sanoo jonkin olevan ”very difficult”, sinne ei ole asiaa. Jalkapohjat olivat tulessa, kun juoksimme lopun alamäet mutkittelevaa irtokivipolkua vaihtoon.

Harjanne
Jouduimme palaamaan harjannetta pitkin, sillä tämä kohta näytti vähintäänkin yhtä hankalalta huipulta käsin.

Reittikirja
Tyypillinen reittikirjan sivu: pakolliset varusteet, kielletyt reitit, rastimääritteet ja aikarajat.

 

Seuraavan pyöräilyn alussa pääsimme, reittikirjan ohjeistaessa, käyttämään alueen uria ja polkuja, taas taluttamaan rinteeseen jyrsittyä pikkupolkua. Vannoin jo etten enää koskaan kisaa Ranskassa. Saa nähdä miten käy, MM-kisoja odotellessa. Pyöräilyn loppu oli melko helppoa ja hyväpohjaista. Työnsimme pyöriä Buech-joessa ja saimme nauttia jopa hiekkatiestä. Auringon laskiessa suunnittelimme nukkuvamme puoli tuntia, joka kuitenkin venähti tunniksi. Pyöräilyn loppu oli maatalousalueella, jossa reittikirja taas kielsi kaikkien isompien teiden käytön. Reitin löytäminen seuraavalle rastille ei ollutkaan helppoa, työnsimme pyöriä viinitarhoissa ja herättelimme keskiyöllä valoillamme nuoren pariskunnan, kun ohitimme heidän maatilaansa peltojen kautta. Jouduimme myös ylittämään joen, jonka toteutimme ensin seuraamalla jokea yrittäen löytää ylityksen mahdollistavaa aukkoa pusikossa, työnsimme pyöriä kynnöspellolla ja tulimme koirien hätyyttelemiksi ja lopulta kiipesimme rautatiesillan reunarakenteita pitkin joen toiselle penkalle.

Kartta2
Reitti B26:lta vaihtoon oli haastavaa. Sopivaa joen ylityspaikkaa ei ollut, siitä piti huolen kymmenien metrien kaistaleet läpipääsemätöntä piikkipuskaa joen molemmilla rannoilla. Jälleen myös valkoisten ja ruskeiden teiden sekä rautatien käyttö oli kielletty. Radan vierestä selvisimme yli.

Reittikirja ohjeisti kulkemaan erään maatalon pihaa sivuten vaihtopaikalle. Talon isäntä ei ollut kovin ymmärtäväinen seikkailu-urheilijoita kohtaan, kun oli kuulemma valvonut jo kaksi yötä kuunnellen koiriensa haukkumista aina kilpailijoiden ohittaessa talon.

Vaihtoalueella käytimme peräti neljä tuntia sleepcardista, jolloin meillä oli hyvin aikaa valmistella melontakamat, laittaa lämpimät ruuat ja nukkua. Pääsimme melomaan auringon noustessa, mikä olikin taktisesti järkevä ratkaisu: muiden joukkueiden mukaan pimeällä matalassa joessa melominen oli todella hidasta. Tämä melontapätkä oli kisan miellyttävin osuus. 39 kilometriä helppoja 1- ja 2-luokan koskia. Jatkuvasti sit-on-top -kajakkia joutui vetämään matalassa vedessä ja muutaman kerran meinasimme kaataa kajakin osuttuamme virran mutkassa rantaan. Suoritimme melonnan noin 5,5 tunnissa järjestäjän ennustaman seitsemän tunnin sijaan. Taisimme olla nopein joukkue.

Seuraava osuus alkoi tiukalla nousulla ja jatkoi jyrkkenemistään. Reitti kulki vanhan vaellusreitin merkkejä seuraten rinteessä, joka oli lähinnä alaspäin valuvaa irtonaista vaahteran lehteä. Jyrkän rinteen loputtua osuus jatkui loivempia niittyjä pitkin kohti vuoren huippua, josta laskeuduttiin köydellä 70 metrinen jyrkänne alas ja jatkettiin alamäkeen juosten. Tulkitsimme reittikirjasta, että seuraavalla vaihtorastilla olisi cut-off parinkymmenen minuutin kuluttua, joten tulimme osuuden lopun todellakin kovaa vauhtia. Kerkesimme ajan puitteissa rastille, mutta järjestäjiltä selvisi, että cut-off onkin noin kolmenkymmenen kilometrin pyöräilyn päässä. Päätimme käyttää viimeiset kaksi tuntia pakollista lepoaikaamme, joka kului pyörien kasaamiseen, syömiseen ja nukkumiseen.

Pyöräilyn alussa keli oli todella lämmin, päivän lämpimät ilmamassat olivat jääneet laaksoihin. Ympärillä näkyi kuinka pilvissä salamoi ja ilma olikin todella hiostava. Reitillä riitti taas ylä- ja alamäkiä jotka muuttuivat melko liukkaiksi kun pilvet puhkesivat satamaan. Eipä käynyt kateeksi niitä joukkueita, jotka olivat jättäneet pakolliset unensa viimeisen yön sateisiin. Suunnistus oli todella stressaavaa, koska pimeässä virheiden teko oli erittäin helppoa ja kartalla oli polkuja, joita ei enää löytynyt maastosta. Pimeyden myötä joukkueessa alkoi myös unenpuute painamaan toden teolla. Ahkeralla kompassinkäytöllä ja risteyksien moninkertaisella varmistamisella selvisimme kuitenkin ilman suurempia virheitä rastille 27, johon cut-off oli määritetty. Saavuimme sinne aamunkoitteessa. Cut-offissa ajanotto keskeytettiin ja meidät määrättiin odottamaan lisää joukkueita ja bussikuljetusta. Järjestäjät olivat kerrankin miettineet asian loppuun asti: Rasti oli kylässä ja kylän leipomo aukesi sopivasti hieman saapumisemme jälkeen. Tuoreet täytetyt leivät ja croissantit maistuivat todella hyvältä.

Bussikuski oli selvästi Sebastian Loebin hengenheimolaisia. Kilpailijat tietenkin yrittivät nukkua bussissa ja kuski ajoi asfalttirallia serpentiiniteillä. Muutaman kerran heräsin siihen, kun olin ilmassa, irti penkistä.

Meidät oli viety lähemmäs maalia, rastille 31 pyöräilyosuuden varteen. Bussilastillinen joukkueita starttasi väliaikalähdöillä pyöräilyosuuden viimeisille rasteille. Pyöräilyn lopuksi oli lyhyt trek- ja köysiosuus Buis Les Baronniesin viereisen kallioharjanteen yli ja maaliin. Bussissa lepäilyn jäljiltä olimme taas uudessa iskussa ja ajoimme pyöräilyn reilussa tunnissa järjestäjän väittämän parin tunnin sijaan.

Köysiosuudelta oli peruutettu jumarointi, koska sen väitettiin olevan liian raskas joukkueille. Jumaroinnin korvasi helppo via ferrata rinnettä pitkin. Köysiosuudella oli yksi vaakaköysiylitys, lyhyt köysilaskeutuminen, lisää ferrataa, muutama tunti jonottamista auringonpaisteessa vuorenharjanteella ja jonon aiheuttanut reilu satametrinen köysilaskeutuminen. Köysistä irti päästyämme ymmärsin mitä järjestäjän blogissa mainittu “Ylitettyänne pisteen, josta ei ole paluuta, alkaa macchia-pensaikko” tarkoitti. Edessämme aukeni puolen kilometrin piikkipuskarinne. Emme löytäneet rinteestä sivusuunnassa kohti rastia kulkevaa uraa, jota muut joukkueet olivat käyttäneet vaan laskeuduimme alemmas ja satuimme löytämään vanhan polunpohjan, joka vei meidät tielle noin puolen kilometrin päähän viimeisestä rastista. Meidän reittimme taisi olla se nopein ja miellyttävin. Kisan loppu olikin helppoa, merkattua reittiä pitkin poluilla ja tiellä ja lopuksi joen pohjaa pitkin maaliin.

Kartta3
Viimeiset rastit ja maali.

Podiumilla meidät palkittiin kuudentena, mutta järjestäjän tarkistettua tulokset nousimme viidensiksi. Kokonaisuudessaan kisasta jäi tyytyväinen fiilis. Loppujen lopuksi järjestelyt toimivat hyvin, maastot olivat hienoja ja järjestäjätkin mukavia. Ensi vuoden MM-kisaan osallistuminen vaikuttaa siis erittäin houkuttelevalta.

Podium
Palkintokorokkeella pari tuntia maaliintulon jälkeen.

Kisaraportti: Mikko


Arkistot

17 kesäkuu 2016 @ 3:11 ap.

Triathlonistin unelmakokoonpano – Osa 2.

17 kesäkuu 2016 @ 3:05 ap.

SKG Racing alkukausi

10 toukokuu 2016 @ 1:18 ap.

Maranello Fishing Team - Bornholm 19.4. – 2.5.2016
Tilaa Blogi päivitykset

powered by Google